Olen aina ajatellut olleeni vahinkolapsi. En ole ollut niin läheisissä ja luottavaisissa väleissä vanhempieni kanssa, että olisin voinut varmistaa tätä suoraan. Mutta se selittäisi monta asia (kuten em. tilan joka johti siihen kysymisen vaikeuteen.) Minun syntymääni oli kuitenkin toivottu ja haluttu. Syntymäni jälkeen minusta sitten vain tuli se "saatanan riätti". (En edes tiedä mitä tämä riätti tarkoittaa, mutta se tuskin on mitään hyvää ja kaunista.)
Olin siis toivottu lapsi ennen syntymääni. On mahtavaa kuulla sellaisesta, että ei ole ollut vihattu ennen olemassaoloaan ja syntymäänsä. Valitettavasti syntymän jälkeen on tietysti ollut työlästä ja stressaavaa. On varmasti ollutkin vaikeaa hoitaa määrittelemättömällä mutta kaikenkattavalla tavalla omituisesti käyttäytyvää kusipäälasta. Sitä on varmasti mietitty että miten oikeastaan voidaan kasvattaa jotain josta ei tahdo saada mitään tolkkua ja joka ei pirulauta edes liho syödessään mistä seuraa omituisuuksia esimerkiksi neuvoloissa.
Tämä ei ole itsevalituksen paikka. Sillä olen sisäistänyt roolini, eikä osani tältä osin enää murehduta minua. Sen sijaan tämä on hyvä kuvaus siitä, miten ihmisten on helppoa rakastaa ihmisen ideaa. Mutta samalla miten vaikeaa onkaan elää lähimmäisten kanssa.
Jukka Hankamäki näkee esimerkiksi rasismin ja kulttuurien uhkaaviksi kokemisen taakse juuri sen, että ihmiset haluavat puolustaa omaa kulttuuriaan erilaisuudelta. He eivät vihaa vierasta kulttuuria vaan pelkäävät sitä että vieras kulttuuri pilaa ja sotkee oman kulttuurin. Hankamäki näkeekin maahanmuutossa ongelmana juuri sen, että ihmisten on helppoa harjoittaa kauimmaisenrakkautta, eli kokea sympatiaa kaukana oleviin hätää kärsiviin. Mutta kun nämä muuttavat omaan naapuriin, usein köyhimmille alueille, ne koetaan uhkana. ~ Eli karkeasti luokitellen yleishenkeen voitaisiin sanoa että Hankamäellä "intellektuellit suvaitsevaiset" eivät kohtaa arjessa sotatraumatisoituneita maahanmuuttajia, joten heille tilanne on lähempänä kauimmaisenrakkautta kuin lähiössä asuva perussuomalainen jonka naapuriin muuttaa kasa islaminuskoisia joiden puheestakaan ei saa selvää. ; Rasismi on mahdollista vain sodassa, potentiaalisessa sotatilassa lähikulttuurien kanssa ja monikulttuurisuudessa.
Toinen tilanne jossa ajatus ihmisen idean rakastamisesta mutta ihmisvihasta näyttäytyy sloganissa. Sloganissa jossa on vahva assimiloinnin maku. Tämä slogan on "rakastetaan syntistä mutta vihataan syntiä." Tässäkin rakastettu ihminen on jokin abstraktio jolla ei ole juurikaan mitään tekemistä sen konkreettisen ihmisen ja hänen toimintansa kanssa. Slogan korostaa että ihmisrakkaus on jonkinlaista kauimmaisenrakkautta, joka on irrotettu siitä mielipiteistöstä ja käyttäytymisestä joka ihmisiä ärsyttää ja jota vihataan ja jonka vihaamiseen slogan peräti kannustaa. Tämä on ymmärrettävää, mutta ei tietysti kivaa jos sattuu olemaan se "saatanan riätti".
Kirjoittaja heittää varjon.
Olen lueskellut blogiasi ja aina silloin tällöin viittaat ikäviin kokemuksiisi lapsuudessasi. Oletko käynyt lapsuuttasi läpi esim. terapiassa?
VastaaPoistaMitäpä se terapia mitään muuttaa. Olen aika tunnetasolla sujut asian kanssa ilmankin. - Ja jos en olisi, en tarvitsisi terapiaa vaan terävämmän puukon.
VastaaPoista