Hyvän ongelma.

Kirjoitin aikaisemmin kokoonpanoa Alvin Plantingan ratkaisusta "Pahan ongelmaan". Tämän loogisen toimivuuden strategia ja sen sovellusalue ei ilmeisesti ole kaikille kristityille aivan selvä. Sillä kohtasin ihmisen, jonka mielestä tämä todistaisi että Jumala on hyvä.

Perustelun voisi tiivistää kahteen pääkohtaan:
1: Plantingan perustelu vetoaa siihen että asia voi näyttää pinnallisesti pahalta, mutta se ajaa jotain suurempaa hyvää. Emme aina tiedä mitä kaikkea se tekee, ja tämä tietämättömyys ei ole evidence of absense. Eli pahaksi syyttävä voi pohjimmiltaan vedota siihen että todisteita tästä erityisen hyvästä seurauksesta ei ole.
2: Toinen puoli perustelusta on tietysti se, että kaikkivoipuus ei tarkoittaisikaan "kaikkea kuviteltavissa olevaa" vaan "kaikkea mitä ylipäätään on mahdollista tehdä". Tätä kautta vapaudesta voi seurata se, että syntyy paljon enemmän hyvää kuin pahaa. Ja tätä kautta kokonaisuus on parempi, vaikka jotain ihan aidosti pahojakin asioita tapahtuisi.

Tämä on totta. Mutta koko yllä mainittu ei todista että Jumala olisi hyvä. Itse asiassa Plantingan perusteluavaruus törmää hyvin yleiseen teologiassa tavattavaan ongelmaan.

Se vetoaa, eli se rakentaa koherentin järjestelmän johon uskovat voivat tukeutua. Uskovaiselle annetaan syy sille että mikä tahansa maailmassa oleva paha voidaan selittää näennäkseksi ja irrelevantiksi ja antaa tämän jatkaa uskonnossaan. Jumala voi kaikesta huolimatta olla kaikkivoipa ja kaikkihyvä. Sen sijaan se ei perustele, eli pakota jotakuta uskomaan että Jumala ei ole paha.

Itse asiassa Plantingan argumentti voidaan kääntää nurin ja esittää "hyvän ongelma". Siinä ajatellaan että olisi äärimmäisen paha ja äärimmäisen mahtava hahmo, sanotaan Tuomo Perkele Hämäläinen. Tälle ultimaattiselle hirviölle voisi olla ongelmallista että maailmassa on niin paljon hyvää. Tämän suojaksi voitaisiin manata jonkinlainen misantrooppinen periaate, jossa:
1: Asiat näyttävät hyviltä mutta niistä seuraakin enemmän pahaa. Emme tiedä mitä kaikkea pahaa tämä überpaha keksii, joten takana voi olla salaisia ja tuntemattomia vaikutuksia. Se, että emme tiedä niitä voi johtua inhimillisestä tiedon vajavuudesta, eikä todisteiden puute ole todiste puutteesta.
2: Ehkä hyvä onkin aitoa hyvää, mutta syynä onkin se, että "pahin mahdollinen ja silti olemassaoleva maailma" syntyykin niistä huolimatta. Voihan vaikka valinnanmahdollisuuksista voikin seuratakin paljon enemmän pahaa kuin hyvää.

Itse asiassa vaikka Plantinga tekisi mitä, argumentti voitaisiin kääntää. Koska kyseessä on looginen järjestelmä olisi sama. Logiikassa jos logiikka on sama, ja premissit ovat yhtä mahdollisia tai hyviä, ne ovat yhtä hyviä. Ja kun premissit ovat teologis-filosofisia sekä tiedon ja mittauksen ulkopuolella, molemmat valitaan maailmankuvallisesti, eli molemmat on hyväksyttävä yhtä mahdollisina. Tätä kautta kumpikin on yhtä hieno ja koherentti.

Plantinga ei siis osoittanut että ateistien olisi hylättävä pahan ongelma. Sillä Pahan ongelma pätee heidän osaltaan. Hänen perustelunsa on vain väline siihen että kristityn vain ei tarvitse uskoa pahan ongelmaan.

Mielestäni tämä perspektiivien pluralismi tässä kohden muuttaa koko hyvästä ja pahasta puhumisen relativistien puuhasteluksi. Plantingan argumentaation hyväksyminen tavallaan syö pohjan uskovaisten rakastamalta objektiiviselta moraalilta, jossa Jumalan hyvyys voitaisiin aktuaalisesti nähdä hänen Luomakunnastaan ja Hänen Tahdostaan. Hyvän ja Pahan tunnistaminen jatkumossa kun sekä tuottaa moraalin, että tuo mukanaan riskin. Jos ja vain jos hyvä ja paha voidaan luotettavasti erottaa toisistaan, voidaan ihmisten ja Jumalten toimia arvottaa suhteessa tähän moraaliin. Ja heti jos voimme, syntyy riski sille että Jumalan teotkin voidaan nähdä pahana.