Sain tänään kuulla tänään tapahtuneesta asiasta. Isoäitini, Marjatta Hämäläinen, oli "mennyt vaineeseen". Tälläisiä asioita tapahtuu. Kohdallani tärmätty kuolemantapaus ei ollut ensimmäinen, mutta se oli erilainen. Aikaisemmat ovat olleet joko tuntemattomampia tai itsemurhia. Voi siis sanoa että kyseessä oli ensimmäinen tapaus, jossa ihmisellä oli "jotain väliä". Ja johon ei ollut syyllisyyttä.Kuitenkin vanhan ja sairaan ihmisen kuolema on tietyllä tavalla helpompi niellä kuin muut. Vaikka en voikaan suunnata pahuutta kohti suosikkikohdettani, itseäni. Hyvä kuolema se ei tietenkään ollut. Ainut hyvä kuolema on kuolla äkisti aamunkoitteessa käydyssä miekkakaksintaistelussa.
Isoäitini jäi itselleni mieleen viiston ja paikoin jopa rankan huumorintajunsa kautta. Hän oli perheessä se "isäntä", ja Olavi taas oli "isännän mies". Opin, että jos asialla ei voi laskea leikkiä, se ei voi olla kovin tärkeäkään. Dekonstuktiivinen satyyrin nauru on tietenkin yhdenlainen defenssi, mutta hyvä sellainen.
Ei hän pelkästään vitsaillut. Minäkin, siellä lapsena vieraillessani, sain oppia jotain etiikasta. Tein jotain melko pahaa, muistaakseni heitin sisartani Sonjaa mädällä perunalla, päädyin yläkertaan lukemaan YK:n ihmisoikeusjulistuksia. (Muistaakseni lähinnä sen takia että olin tietyissä paikoin "perhepiirissä aika kauhea kakara". Halukkaat voivat pyyhkiä "olin" sanan pois.) Muutaman vuosikerran, sain valita niistä ja tutustua. Itse asiassa luinkin niitä aika paljon. Kai siinä jotain hyvyyttä tarttui. Oikeutta olla olematta perunoiden kohteena ei ollut listalla.
Marjatta oli tietysti monisyinen henkilö. Äidilleni hän näytti edustavan anoppia kaikista tarinoista. En tunne tapahtumien oikeita taustoja, minulla on vain keskenään ristiriitaisia kertomuksia. Mutta suhdekatko siitä seurasi, tämä ei tietenkään vaikuttanut puhumiskykyyn, joten saimme kuulla kaikenlaista. Hän oli eräänlainen tarinoidan "Pohjan(maan) akka", jolla miltei peloteltiin iltanuotiolla. Paitsi ilman sitä nuotiota ja iltaa. Tämä vaikutti tietysti vierailutaajuuteen.
Minun suhteeni mitään ongelmia ei ollut. Mutta aikakin oli tietysti eri. Tämä on paljon sanottu, koska ollessani erikoistumisharjoittelussa renkinä, asuin heidän nurkissaan ja vaivoinaan muutaman kuukauden. Yleisesti ottaen sosiaalinen puoli rullasi ihan hyvin. Olin jopa oppinut olemaan heittelemättä perunoita.
Tämän alusteen toin vain, jotta voisin nostaa esiin sisareni lapsena sanoman lausahduksen, jossa oli halu päästä vierailemaan. "Haluan nähdä Hämäläisen Marjatan, kun siitä meillä niin paljon puhutaan." Saihan hän. Tietyllä tavoin juuri tämä lause on se, joka minulla on tällä hetkellä mielessä "Isännästä".
Kuolema on minulle kuitenkin ensisijassa "hyvästin paikka". Sillä se on taatusti elämän loppu. Tosin agnostikkona, tai hengellismielisille lukijoille jotka haluavat uskoa johonkin eitodistettuun, uskallan laittaa "hyvästin" sijasta varovaisen "alohan". Se kun on astetta iloisempi. Ja se vihjaa hyvästien lisäksi toisissa merkityksissä myös uuteen kohtaamiseen.
Taulu on vainajan piirtämä. Tekijä ei pilkkaa vainajaa tai maan päälle jääviä. Tämä viesti on ensisijassa defenssi. Mitään sen syvempää filosofiaa siihen ei kuulune. Otsikko vihjaa siihen että ensilumi satoi monessa paikoissa maassa samoihin aikoihin.
Kiitos Tuomo!
VastaaPoistaNoin minäkin hänet muistan. Lisäksi hänessä oli ikäluokkansa edustajaksi yllättävää radikaaliutta. Tähän puoleen törmäsin lukuisissa parisuhteisíin liittyvissä keskusteluissa.
Ja vaikka tuo pakanaksi itseään kutsuikin, sen verran uskonnollista kirjallisuutta ja mormonipojille sallittuja kaffekupposia mummalla on historiassaan, että luulenpa hänenkin kuiskaavan "aloha".
...Ja sanottakoon vielä: OLIT "kauhea" kakara